Slider

Kotona

lauantai 18. toukokuuta 2019



Uutta kotia on asuttu nyt kuukauden ajan ja pikku hiljaa tärkeimmät tavarat ovat löytäneet paikkansa. Kahdesta makuuhuoneesta puuttuvat säilytysjärjestelmät kuitenkin loistavat poissaolollaan, joten ihan kaikelle ei kuitenkaan omaa paikkaa vielä ole.

Lista vielä keskeneräisistä asioista on l o p u t o n ja varmasti monelle rakentajalle (itseni mukaan lukien) tuttu ahdistus kodin sisustamisen suhteen on läsnä. Kaikki kriittisimmät osat kodista on kuta kuinkin kohdillaan, mutta minkään suunnitteleminen ja varsinkaan toteuttaminen tuntuu tällä hetkellä ylitsepääsemättömältä. Rakennusprojektin alkumetreillä kuulin monesti varoituksen sanasen sieltä täältä rakentamisen varjopuolista, enkä oikein tahtonut uskoakaan, miten rankka tämä projekti voikaan olla. Himpun viisaampana aion antaa itselleni aikaa toipua ja kun aika on kypsä, pureudun kodin yksityiskohtiin levännein mielin.

Keskeneräisyydestä huolimatta koti tuntuu mielettömän hyvältä. Uskomatonta nähdä mielessä viimeiset kaksi vuotta pyörineet visiot konkreettisesti.
CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan